Rasti-Jussit vahvistuu

  • Artikkeli julkaistu:11.2.2021

Rasti-Jussien nuorten valmennusryhmät vahvistuvat merkittävästi kaudelle 2021. Ikäluokkansa valtakunnan kärkisuunnistajiin kuuluvat Sanni Hoskari ja Sanni Korpi siirtyvät edustamaan Rasti-Jusseja kaudella 2021.

Sanni Hoskari

Hei! Olen Sanni Hoskari ja suunnistan tulevana kesänä sarjassa D16. Asun Alavudella. Harrastan suunnistuksen lisäksi hiihtosuunnistusta, jalkapalloa ja soitan musiikkiopistossa lyömäsoittimia. Tykkään myös leipomisesta.

Sanni Hoskari siirtyy Rasti-Jusseihin

Pyrin liikkumaan monipuolisesti. Kesäaikaan teen suunnistustreenejä ja juoksulenkkejä sekä rullahiihdän. Talvisin hiihdän ja hiihtosuunnistan. Lisäksi käyn 2-3 kertaa viikossa SJK:n jalkapallotreeneissä ympäri vuoden.

Olen Vuokatissa suunnistuksen yläkoululeirityksessä.

Menestyksiä kaudella 2020: Kesällä olin SM-sprintissä 8. ja keskimatkan A-finaalissa 28. AM-kisoissa olen pärjännyt hyvin. Hiihtosuunnistuksessa edustan Rastikettuja ja olin SM-keskimatkalla 4.

Tavoitteeni: Saada hyviä onnistumisia ja pärjätä SM-kisoissa. Toivon kehittyväni suunnistajana. Odotan, että pääsen Rasti-Jusseissa suunnistamaan myös erilaisissa viesteissä. 

Sanni Korpi

Hei,

Sanni Korpi siirtyy Rasti-Jusseihin

olen Sanni Korpi Isostakyröstä. Tulevalla kaudella Pohjankyrön Rastin hämispaidan kuviot vaihtuu jussien salmiakkeihin. Käyn 6. luokkaa ja kesällä täytän 13 vuotta.

Suunnistusta olen harrastanut pienestä pitäen. Isosiskon perässä olen rasteja etsinyt iltarasteilla 3 -vuotiaasta alkaen. Ensimmäinen kilpailuni oli RaJun oravapolkukisat Ilmajoella 7 -vuotiaana. Silloin viimeinen rasti jäi leimaamatta, mutta sen jälkeen olen muistanut leimata kaikki rastit tähän mennessä. Hiihtosuunnistuskisoihin ensikosketuksen sain 9-vuotiaana. Pyöräsuunnistuskisoihin osallistuin ensimmäisen kerran viime kesänä.

Suunnistuksen lisäksi tykkään muutenkin liikkua luonnossa, pyöräillä ja hiihtää talvisin sekä käydä partiossa.

Seuravaihdon myötä toivon kehittyväni suunnistajana ja toivon, että suunnistamisesta tulisi entistä sujuvampaa. Isompi seura tuo enemmän yhteisiä harjoitusmahdollisuuksia.

Parhaimpina saavutuksinani pidän:

  • 2016 Oravatonnin 3. sija
  • 2017 KLL:n mestaruuskisojen ja Oravatonnin 3. sijat sekä Fin5 osakilpailuvoitto
  • 2018 Fin5 3. sija ja osakilpailuvoitto
  • 2019 KLL:n mestaruuskisojen 2. sija ja KRV:n 3. sija sekä osakilpailuvoitto
Aaro Hölsö siirtyi Jussi-paitaan jo kaudelle 2020

Aaro Hölsö

Aaro Hölsö siirtyi kaudeksi 2020 Ra-Jun väreihin. Aaron kasvattajaseura on YKV. Tavoitteena on tällä kaudella menestyä SM- ja AM- kisoissa sekä Kainuun Rastiviikolla. Toiveena on suunnistaa myös tasaisia suorituksia. 

Aaron parhaat saavutukset tähän mennessä henkilökohtaisissa kisoissa kesäsuunnistuksessa:

Kultainen Kompassi cup – finaalin 7.sija. Lisäksi Aarolla on 2 AM kultaa, 4 hopeaa ja pronssi.

Toivotamme uudet vahvistukset lämpimästi tervetulleiksi seuraamme!