Mikko Patana siirtyy Rasti-Jussien väreihin

  • Artikkeli julkaistu:22.11.2021

Rasti-Jussit vahvistuu merkittävästi, kun kokenut Mikko Patana (37) vaihtaa nykyisen kotikaupunkinsa suunnistusseuraan. Hiidenkiertäjiä vuodesta 2013 edustanut Laihialta kotoisin oleva Mikko teki perheineen jokunen vuosi sitten paluun Etelä-Pohjanmaalle töiden perässä.

Mikko tuo mukanaan valtavan määrän kokemusta ja näkemystä lajiharjoittelusta. Samalla hän toimii esikuvana seuran nouseville tähdille. Edelleen huippukunnossa oleva Mikko on vuoden 2012 suunnistuksen erikoispitkien matkojen suomenmestari ja hän on edustanut Suomen värejä myös maailmancupissa sprinttisuunnistuksessa.

Mikko on nähty 2010-luvulla monesti Hiidenkiertäjien joukkueen avaajana Jukolan avausosuuksien terävimmässä kärjessä. Viime vuosina sprinttisuunnistukseen satsannut Mikko näytti monipuolisuuttaan keväällä, kun Pyhtäällä maantiejuoksun SM-puolimaratonilla Mikko oli hienosti12. ja juoksi kovan ajan 1:10:56.

Rasti-Jussit pyrkii vahvistamaan jatkossakin Jukola- ja Venlajoukkueitaan tavoitteenaan menestyä lähitulevaisuudessa myös aikuisten arvoviesteissä.

Mikko Patana