Valvojan lausunto
Kisa käydään Atrian takana Isovuoren maastossa SM-keskimatkan jälkitunnelmissa.
Maastoa on käytetty viimeksi FIN5-rastiviikolla 2018, jolloin pisimmät radat pääsivät yhtenä päivänä Isovuoren maastoihin. Maasto on melko tyypillistä eteläpohjalaista suo-kalliomaastoa, jossa kulkukelpoisuus on hyvä. Viestinsä nimen mukaisesti juostaan lakeudella ilman suurempia korkeuseroja. Korkeuserojen sijaan matkaan tuo haastetta suopursut, jotka paikoin hidastavat etenemistä ja päästäänpä viestiliigaradoilla ihailemaan Teerinevan avosuolakeutta. Tehtaan laajentuminen ja rakennustyöt ovat tuoneet ratamestarille haasteita, sillä ympäristö on ollut jatkuvan muutoksen ja työkoneiden ympäröimä kuluneen kevään ajan. Tämän johdosta radoillekin on jouduttu tekemään kompromisseja turvallisuuden nimissä.
Lasten radat tukeutuvat runsaampaan polkuverkostoon ja isoon sähkölinjaan. Lisäksi näkyvyys on hyvä lasten radoilla, joten maasto on erittäin hyvä nuorimpien radoille. 16-sarjalaisten radat ovat vaativuudeltaan H/D14-tasoa.
Kartta on Timo Joensuun käsialaa vuodelta 2018, jota on päivitetty Viestiligan kisaa varten.
Kartta on ammattilaisen tekemä, selkeä ja luettava.
Juha Nivukoski
Lapuan Virkiä