Rasti-Jussit järjestävät ensimmäistä kertaa kansallisena kilpailuna tuplasprintin. Kilpailu on hyvä harjoitus SM-sprinttiä varten ja tällä kerralla oman säväyksensä tuo vielä Epsun karsinta SM-sprinttiviestiin. Monilla kilpailijoilla on siis erityistä panostusta tähän kilpailuun ja hermopainetta riittää. Se onkin sprintin olennainen seikka. Pitää hallita ajattelunsa ja tehdä nopeasti hyviä reitinvalintoja paineenalaisessa tilanteessa. Jäitä hattuun siis kaikille kilpailijoille!


Maasto on osittain tuttu viime vuoden opiskelijoiden MM-kilpailusta ja Fin 5 kilpailusta. Alueella on mukavan vaihtelevaa rakennuskantaa ja taas päästään käymään Lakeuden ristin ja muun Aalto-keskuksen rakennusten maastossakin. Alueella tapahtuu rakentamista koko ajan ja siten uusia reitinvalintahaasteita syntyy. Tällä kertaa päätimme myös rajata katujen käyttämistä siten, että iso osa kaduista laitettiin kielletyksi alueeksi ja vain osa suojateistä on käytettävissä katujen ylityskohtina. Tällä saatiin maasto kokonaan uudenlaiseksi ja nyt reitinvalintojen tekemisessä pitää katsoa tarkasti pääsy koko valitun reitin matkalla. Muistakaa noudattaa tonttien ja muiden alueiden kieltomerkintöjä, silloin saamme pitää kilpailuja jatkossakin tällä hienolla sprinttialueella.


Vauhtia ja onnistuneita valintoja!
Jussi Pasanen
ratamestari