|
Rastiseikkailutapahtuman uutisointiRastiseikkailutapahtuma järjestettiin 12.5. Jouppilanvuorella. Siitä uutisoitiin seuraavissa medioissa. Alueuutiset ja Pohjanmaa radio Lisäksi Ykköset- ja Etelä-Pohjanmaa-lehdet julkaisevat oman juttunsa. Seinäjoen koululaiset rastiseikkailivatJouppilanvuoren metsässä oli vipinää tiistaina 12.5., kun Alakylän, Kultavuoren ja Marttilan koulujen 1.-3.-luokkalaiset osallistuivat Suomen Suunnistusliiton ja Rasti-Jussien järjestämään Rastiseikkailuun. Koululaiset kohtasivat Jääurheilukeskuksen läheisyyteen valmistellulla seikkailureitillä monenlaisia suunnistustehtäviä. He pääsivät muun muassa kokeilemaan tarkkuus- ja sprinttisuunnistusta sekä kisailemaan maajoukkuesuunnistaja Juha Sorviston johdolla vauhdikkaalla leimausradalla. Koululaiset seikkailivat reitillä innokkaina opettajansa johdolla. Rastiseikkailu-tapahtuma kuuluu Suunnistusliiton Olé kartalla! -koulusuunnistuksen kehittämisprojektiin. Tapahtuman tarkoituksena on tarjota lapsille iloisia elämyksiä suunnistuksen parissa sekä antaa opettajille vinkkejä erilaisten suunnistusharjoitusten toteuttamiseen omalla koululla. Johanna Ikola
Päivitetty: 13.05.09, Marja Erkkilä |
|